Beamex: Avain­henkilöiden viestintä­suunnitelmat ja media­valmennukset

Tilanne ja tarve

Pietarsaarelainen kalibrointialan teknologiayritys Beamex toimii vahvasti kansainvälisillä markkinoilla. Yhtiö on globaalisti tunnettu omalla alallaan, mutta suurelle yleisölle Beamex on pysytellyt varsin tuntemattomana  huolimatta siitä, että yhtiö on perustettu jo vuonna 1975. Yhtiö kuuluu nykyään maailman kolmen suurimman kalibrointilaitevalmistajan joukkoon. Beamexin tavoitteena oli viestiä itsestään aktiivisemmin erityisesti vastuullisuuteen, kuten puhtaaseen veteen, kiertotalouteen ja vetytalouteen liittyvien teemojen kautta ja tehdä sitä kautta tunnetummaksi paitsi yhtiötä, myös kalibroinnin ja suomalaisen insinööriosaamisen merkitystä globaalien ongelmien ratkaisussa.

Ratkaisu

Beamex pyysi Miialta apua yhtiön puhehenkilöiksi valittujen johtajien viestintätaitojen parantamiseksi. Kolmelle avainhenkilölle laadittiin henkilökohtaiset puhehenkilöohjelmat, joihin määriteltiin kunkin johtajan teemat, pääviestit, kanavat ja konkreettiset viestinnän toimenpiteet. Suunnitelmat perustuivat Beamexin yhtiötason ydinviestiin, strategiaan, visioon ja arvoihin.

Ohjelmien lisäksi sekä puhehenkilöille ja muulle yhtiön johdolle että viestinnän henkilökunnalle yhtiön eri toimipisteissä ympäri maailman pidettiin media- ja esiintymisvalmennuksia, joissa käsiteltiin oman pääviestin kirkastamista, median toimintaperiaatteita, hyvää ja tuloksellista viestinnän tekemisen tapaa ja harjoiteltiin haastateltavana olemista.

Haluatko auttaa oman organisaatiosi asiantuntijoita tulemaan paremmiksi viestijöiksi? Ota yhteyttä!

+358405005109