Maaliskuun 8. päivä 2021 tein vihdoin sen, mitä olin pitkään pyöritellyt mielessä: aloitin yrittäjänä. Niin kuin kaikkia isoja ja tärkeitä päätöksiä, tätäkin edelsi pitkä, pari vuotta kestänyt vatvominen.

Kun postasin asiasta Linkediniin, postausta katsottiin yli 64 000 kertaa. Inboxiini tuli satoja viestejä tuntemattomilta ihmisiltä. Viesteissä onniteltiin rohkeasta ratkaisusta, muutama yhteistyöehdotuskin tuli, mutta enimmäkseen ihmiset halusivat jakaa omia pohdintojaan työelämästä ja samoista pohdinnoista, joita itse olin käynyt. Monet kysyivät, mikä sai minut ottamaan ratkaisevan askeleen. Käytän somea harvakseltaan, en ole influensseri eikä minulla ole tuhansia seuraajia missään kanavassa, joten päättelin, että yhtäkkisen viestitulvan oli pakko johtua siitä, että poikkeuksellisen moni pohtii nyt tosissaan, mitä työelämältään haluaa. Yrittäjyys tai jokin muu työhön liittyvä elämänmuutos kiinnostaa, mutta hyppääminen pelottaa.

Yritin vastata kaikkiin viesteihin. Monien kanssa syntyi hyviä keskusteluja arvovalinnoista, kokemuksista vuosien varrelta ja tulevaisuuden työelämästä. Kiitos niistä keskusteluista tutuille ja tuntemattomille!

Kun vuosi läheni loppuaan, sain taas viestejä, joissa kyseltiin, miten minulla menee. Millaista yrittäjänä on, riittääkö töitä, mistä niitä tulee, miten olen järjestänyt terveydenhuollon ja niin edelleen.

Niinpä ajattelin, että näin alkavan vuoden kunniaksi on hyvä vetää viime vuosi yhteen ja muistella itsekin, mitä kaikkea tuli tehtyä.

Minulla oli yrittäjyyteen liittyen erityisesti kolme pelkoa: toimeentulo, yksinäisyys ja työn mielekkyys. Olin ollut vakituisessa työsuhteessa vuodesta 2003 lähtien ja työskennellyt hyväpalkkaisessa asiantuntijatyössä ensin toimittajana (2000-luvun taitteessa uransa aloittaneille toimittajille vielä maksettiin kohtuullisesti!), sitten konsulttina ja asiakkuusjohtajana.

Mietitytti kovasti, pystyisinkö säilyttämään nykyisen elintasoni, tai edes kahta kolmasosaa siitä, ja hoitamaan oman osuuteni lainanlyhennyksistä, laskuista, harrastusmaksuista (niitä on nimittäin paljon, elän sarjaharrastajaperheessä!) ja muista välttämättömistä menoista. Haluan myös, että palkasta jää rahaa matkustamiseen ja noin 200-300 euroa sijoitettavaksi rahastoihin kuukausittain.

Yksinäisyys pelotti siksi, että olen aina ollut leimallisesti työyhteisöihminen. Monet tärkeimmistä ihmissuhteistani ovat syntyneet töiden kautta ja pysyneet läheisinä vuodesta toiseen. Olen luonteeltani tiimipelaaja, en yksinäinen susi. En mielestäni ole koskaan keksinyt hyviä ideoita tai saanut mitään kovin korkealaatuista aikaan yksin, vaan parhaat työt ovat aina syntyneet yhdessä muiden kanssa. Sitä paitsi, huonot vitsit, sisäpiirihuumori, työpaikkaruokala, säännölliset pyöräily- ja sporamatkat toimistolle, pikkujoulut ja kevätjuhlat – erittäin jees.

On niitä huonojakin päiviä ollut, ja niitä, joiden yli olisi voinut hypätä suoraan seuraavaan päivään, mutta jos nyt ajattelen taaksepäin yli 20 vuottani palkkatöissä, muistot ovat ehdottomasti hyviä ja lämpimiä. Hyvin harvoin oli niitä päiviä, jolloin en olisi lähtenyt töihin mielelläni. Minun kokemukseni mukaan suomalainen työelämä on mainettaan parempaa.

Yrittäjäksi ryhtyminen onkin ollut ylivoimaisesti vaikein ja vapauttavin työelämäpäätös, jonka olen tehnyt. Vaikein siksi, että edelläkuvatuista syistä muutos oli iso. Vapauttavin siksi, että minua oli pitkään kalvanut epämiellyttävä tunne siitä, että en itse omista omaa aikaani. Että en käytä sitä riittävästi niihin asioihin, joihin haluaisin sitä käyttää. Että aika valuu läpi sormien eikä sitä saa mistään lisää millään rahalla tai muulla vaihdannan välineellä. Että olen liikaa muiden asettamien ehtojen, aikataulujen, vaatimusten ja odotusten armoilla. Ja että, istun aivan liikaa palavereissa.

Kesälomalla 2019 pidin itselleni arvotyöpajan. Samanlaisen, joita olen tehnyt monien asiakkaiden kanssa. Pitkin kesää tein erilaisia pohdintatehtäviä, kirjoitusharjoituksia ja liimailin post it -lappuja kesämökin peiliin. (Poistin ne ennen kuin perheenjäsenet saapuivat paikalle :). Pohjana käytin psykologi Arto Pietikäisen kirjaa Kohti arvoistasi – suuntaa mielekkäisiin muutoksiin. Kirjassa on useita hyviä käytännön harjoituksia.

Pohdinnoissani päädyin lopulta aina samaan: tässä hetkessä, tällä elämänkokemuksella ja tässä elämäntilanteessa minulle kaikkein tärkein arvo työssä on vapaus. Ei raha, ei titteli, ei asema, ei uraputki, ei valta – vaan vapaus. Kun sain tämän sanoitettua itselleni, päätös oli lopulta aika helppo.

Moni on kysynyt, olenko tehnyt sosiaalisen median strategian markkinoidakseni osaamistani ja palveluitani. Vastaus on: en. Vapauteen arvona liittyy itselläni myös vapaus sosiaalisen median kanavista. Tällä tarkoitan sitä, että en halua toimeentuloni olevan riippuvainen some-yhtiöistä.

Minulla on vaikea suhde someen. Se liittyy some-firmojen liian suureksi paisuneeseen valtaan, epämiellyttävään tietoisuuteen siitä, että olemme kaikki niiden dataa, jota louhimalla ne pyörittävät yhteiskuntia, taloutta ja politiikkaa.

En pidä siitä, että sosiaalinen media on ajanut demokratian kriisiin, sivistyksen, tieteen ja humanismin arvostuksen rapautumiseen, ilmapiirin kärjistymiseen ja niin edelleen. Enkä siitä, etteivät näiden yhtiöiden megalomaniasta kärsivät johtajat tee asioille tosissaan mitään.

Olen toki tietoinen kaikesta hyvästä, mitä some on maailmaan tuonut, mutta en ole ihan varma, onko se sittenkään ollut kaiken tämän negatiivisen kierteen arvoista. Samaan hengenvetoon totean, että en ole poistunut yhdestäkään kanavasta (FB, Insta, Linkkari, Twitter ja Whatsapp), koska en usko, että se olisi ammatillisesti fiksua plus se tekisi elämästäni tylsempää. Niinpä postailen milloin mitäkin siinä missä muutkin: näkemyksiäni, kolumnejani, tekemiäni töitä, lomafiiliksiä, tanssiharrastuksestani, lasten korismatseista. Sitä paitsi tykkään lukea muiden kuulumisia, viisaita ajatuksia ja seurata maailman menoa. Mutta salaa unelmoin, että uskaltaisin tehdä anttiholmat ja keanureevesit ja poistua koko paikasta.

Miten vuosi 2021 sitten meni kohdallani? Aloitetaan rahasta. Viime vuoden tilinpäätös ei ole luonnollisesti vielä valmistunut, mutta marraskuun kirjanpito kertoo paljon. Sen mukaan mukaan liikevaihtoni oli 84 272,64 euroa ja tulos ennen veroja 74 223,12 euroa. Kun lukuun lisätään vielä joulukuun myynti, päästään liikevaihdossa koko vuoden osalta noin 95 000 euroon ja tuloksessa noin 85 000 euroon.

Olen tuohon tulokseen todella tyytyväinen ottaen huomioon, että vuosi oli ensimmäiseni yrittäjänä, se alkoi vasta maaliskuussa ja moni asia oli uuden opettelemista. Tavoitteenani on ollut, ja tätä suosittelen muillekin, että pystyn kerryttämään firman tilille puskuria hiljaisempia aikoja, erilaisia investointeja ja yllättäviä menoja varten. Se tuo kummasti mielenrauhaa.

Mistä tulos koostui? Pääasiassa kirjoittamisesta, konsultoinnista, valmentamisesta ja luennoimisesta. Kirjoitin mm. Rambollin tilauksesta kaupunkisuunnittelun tulevaisuutta luotaavan julkaisun ”Vartin kaupungit – ja muita totuuksia hyvinvoinnista”, juttuja Omaishoitajaliiton Lähellä-lehteen, kolumneja Kauppalehteen sekä muutamia juttuja eri medioihin.

Konsultoin ja valmensin useita eri organisaatioita mm. johtamisessa, monipaikkaisen työn pelisääntöjen luomisessa, itseohjautuvien toimintatapojen rakentamisessa sekä median kanssa toimimisessa, haastattelujen antamisessa ja esiintymisessä. Kävin puhumassa itseohjautuvuudesta ja siihen liittyvästä kirjastani laskujeni mukaan kymmenessä eri tilaisuudessa: seminaareissa, työhyvinvointipäivillä, kick off -tilaisuuksissa, johtoryhmien vetäytymisissä. Lisäksi luennoin aiheesta kahdessa eri yliopistossa ja yhdessä ammattikorkeakoulussa pro bono. Vuoteen mahtui myös pari kriisiviestinnän konsultointityötä.

Pidän todella tärkeänä, että yksinyrittäjänä toimeentulo ei ole yhden kortin varassa. Jos osaa ja pystyy tekemään asioita monipuolisesti, se kannattaa paitsi toimeentulon, myös mielenrauhan kannalta. Hommien suhteen ei myöskään kannata olla liian nirso. Joutuuhan sitä palkkatöissäkin tekemään välillä ei-niin-kivoja hommia. Pääasia on, että suurimman osan ajasta tekee niitä asioita, joista nauttii ja jotka kokee merkityksellisiksi.

On tärkeää mainita, että yhden naisen läppäriyrittäjänä, jolla ei ole yhtään yrityslainaa eikä juuri mitään kiinteitä kuluja työhuonevuokraa ja kirjanpitäjän palkkiota lukuun ottamatta, olen moniin isolla riskillä toimiviin yrittäjiin nähden hyvin helpossa paikassa. Siksi en tunnista ollenkaan sitä yrittäjyyteen usein liitettyä narratiivia, jonka mukaan yrittäjä ei ole koskaan lomalla, vaan painaa hommia 24/7. Päinvastoin, minun työpäiväni ovat lyhentyneet, lomani pidentyneet ja stressini vähentynyt niistä ajoista, jolloin painoin 10-12-tuntista päivää jonkun toisen palveluksessa viiden viikon vuosilomalla.

Entä sitten se pelko yksinäisyydestä? Niitä hetkiä on ollut, jolloin olisin kaivannut työyhteisöä ympärilleni. Etenkin silloin, jos joku ajatus jumittaa tai tekisi mieli vaan jauhaa jotain tyhjänpäiväistä. Ehkä toive korostuu näin korona-aikana, kun sosiaalinen elämä on muutenkin puolikuollutta. Mutta yleisesti ottaen pelkäsin yksinäisyyttä ihan turhaan. Kävi nimittäin niin, että teen melkein kaikki työni yhdessä jonkun kanssa. Usein se joku on niin ikään yrittäjäksi hypännyt ex-kollega, jolle soitan tai joka soittaa minulle, kun eteen tulee toimeksianto, joka on kivempi tehdä yhdessä kuin yksin. Usein projektiin liittyy asiakkaan päässä ainakin pari henkilöä, joiden kanssa olen säännöllisesti tekemisissä. Isossa roolissa on ollut myös kirjoittajien, viestijöiden, valokuvaajien ja graafikoiden muodostama Noon Kollektiivi, johon liityin heti yrittäjyyteni alussa. Noonin kautta olen saanut paitsi töitä ja työhuoneen, myös kollegoita, joiden kanssa on kiva tehdä töitä – ja jauhaa tyhjänpäiväistä.

Mitä olen vuoden aikana oppinut? Ainakin viisi asiaa.

1. Epävarmuutta ja epäsäännöllisyyttä on pakko sietää. Yrittäjyys ei missään nimessä sovi ihmiselle, joka haluaa täsmälliset työajat ja varman tulon tililleen joka kuukausi. (Joskin itse olen pyrkinyt siihen, että maksan joka kuukauden 15. päivä itselleni kunnon palkan. Toistaiseksi olen siinä myös onnistunut.)
2. Kokemuksesta, verkostoista ja monipuolisuudesta on iso hyöty ja ilo.
3. Oma osaaminen pitää osata ja kehdata hinnoitella oikein ja riittävän korkealle. Aina ei mene nappiin, mutta neuvottelemalla pääsee yleensä molempia osapuolia tyydyttävään lopputulokseen.
4. Yrittäjänä vapaus on maksimaalista. Se vaatii vankkojen itsensä johtamisen taitoja, muuten voi lipsahtaa saamattomuuden puolelle. Vapauden syvintä olemusta ei oikein edes ymmärrä, ennen kuin sen itse kokee.
5. Edelliseen liittyen, yrittäjyys mahdollistaa tosi monenlaisia asioita. Sitä tulee keksineeksi ja tarttuneeksi ideoihin ja asioihin, joita ei entisessä elämässään osannut kuvitellakaan. Ne vain pulpahtavat päähän, tulevat jostain. Ennen niillä ei ehkä ollut tilaa tulla.

Tälle vuodelle olen asettanut tavoitteeksi noin 100 000 euron liikevaihdon. En yhtään tiedä toteutuuko se, vai tuleeko tästä vuodesta edellistä huonompi. Mutta minusta on kiva asettaa rima johonkin kohtaan ja mennä sitä kohti. Pääasia on, että saan mielekkäitä työtehtäviä ja riittävän toimeentulon. Haluaisin myös aloittaa johtamisen opinnot ja uuden kirjan kirjoittamisen.

Jos pohtii yrittäjäksi ryhtymistä, kannattaa käydä itsensä kanssa perusteellinen ja rehellinen keskustelu siitä, miksi sitä haluaa. Motivaation pitää lähteä itsestä, ei ulkoisista tekijöistä. Kaikkein vähiten siihen kannattaa ryhtyä rahan takia tai siksi, että se tuntuu nyt olevan trendikästä. Mutta jos haluaa kokeilla jotain ihan uutta, oppia itsestään uusia puolia ja ihan käytännön asioita (kuten vaikkapa yel-maksujen tai arvonlisäveron maksamista 🙂 ja tietää, miltä tuntuu olla oman itsensä pomo, suosittelen lämpimästi. Jos homma ei sitten tunnukaan omalta tai lähde lentoon, aina voi palata palkkatöihin.

Onnellista uutta vuotta 2022!